Hitaasti ja toisin

Kevään paineiden, kiireen ja tiukkaan aikataulutetun työrupeaman jälkeen päätimme viettää kesän hitaasti ja toisin. Koska halusimme ajan tuntuvan mahdollisimman pitkältä ja vapaalta, emme laatineet mitään lomasuunnitelmia. Siis mitään. Koska innostumme uusista asioista, ajattelimme tehdä ihan tavallisia arkisia asioita toisin. Nämä kaksi johtavaa ajatusta mielessämme vietimme parhaan kesän ikinä.

 Reuharinsaaren kotirannat antoivat parastaan tänä kesänä. Näsijärven kirkas vesi oli 24 astetta lämmintä viikkotolkulla.

– ”Mentäsikö aamu-uinnille?”

– ”Joo. Otetaan kahvit ja sanomalehdet mukaan.”

– ”Uimapatjatkin olis kivat – voitais kellua aalloilla ja tarkkailla pilviä.”

– ” Niin, ja rannan rapuja.”

Monet kotimaan kauniit kolkat tulivat tutuiksi kymmenien pyöräseikkailujen kautta. Vanha pakettifiiatti toimii melkein kuin matkailuauto. Sen kyytiin saa teltat, makuupussit, pyörät ja eväät helposti. (Yhden yön nukuimmekin siinä roadtripillä tyttären kanssa.) Ihan parasta on ajella jonnekin, pistää auto parkkiin ja lähteä fillarilla tutkimaan paikkoja. Pyörä on hidas. Vähän kuin vene. Kun olet pyörän päällä uudessa maisemassa, olet perillä, et matkalla mihinkään. Yhtäkkiä onkin aikaa tunnistaa kymmenet eri kukat hiekkatien varrella, pysähtyä metsämansikkamättäiden ääreen herkuttelemaan, antaa lasten opastaa paikkakunnan parhaalle uimarannalle ja sanoa muutama kannustava sana tien varressa korjaajaa odottaville motoristeille.

Hidas kesä antoi myös pitkiä lukuelämyksiä. Miten mahtavaa on lukea niitä tiiliskiven paksuisia kirjoja, joiden taakan alle talvella nääntyisi. Kun avaa lempikirjailijan uuden, 700-sivuisen teoksen, aika pysähtyy. Lauseilla ja niiden herättämillä mielikuvilla saa herkutella ahmien ja viipyillen. Ja puolessa välissä alkaa toivoa, ettei se loppuisi ollenkaan.

Kesä herätteli, helli ja palautti kohdalleen asioita, jotka tehokkuus tuhoaa. Tämä on oman valmentajuuteni kannalta olennaisen tärkeää. Luova laiskottelu, innostunut ihmettely ja pohdiskeleva tutkiskelu on ihan mahtavaa!

 Ai niin – olimmehan me keväällä ajatelleet, että jos innostumme, niin rakennamme takapihalle uuden terassin loman sadepäivien aikana. No – aloitimme rakentamisen loman viimeisenä päivänä…

=) Minttu

Advertisement

Ihqua dialogia valmentamiseen

Mietin pitkään mistä aiheesta haluaisin aloittaa blogikirjoittamisen ja päätin menettää blogineitsyyteni pohtimalla yhtä tiimivalmentajan tärkeimmistä, jos ei jopa tärkeimmästä työkalusta – dialogista.

Dialogi on vastavuoroista ja tasavertaista keskustelua, jossa tarkoituksena on synnyttää uutta yhteistä ymmärrystä osallistujien kesken. Dialogi on kuitenkin enemmän kuin keskustelu tai tiedon vaihtaminen ja seulominen. Se on luova prosessi tai virtaus, jossa kyseenalaistetaan omia ajatusmalleja ja eläydytään toisten esittämiin erilaisiin ratkaisuvahtoehtoihin. Dialogin pyörteissä voi koetella omia uskomuksiaan, käsityksiään, ajatuksiaan tai toisten esittämiä teorioita ja saada oivalluksia sekä kehittää uusia ideoita, ajatuksia, malleja…

Ihmisten väliset yhteydet ovat viime vuosina voimakkaasti korostuneet, monipuolistuneet ja nopeutuneet vauhdilla työelämässä. Tilaisuuksia verkostoitumiseen ja kohtaamiseen tulee eteen päivittäin, joissa korostuu yhdessä oppiminen ja toimiminen. Jotta yhteisöllinen oppiminen ja dialogi yleensä olisi mahdollista, on meidän yhä enemmän otettava huomioon toisten tunteet, luottamus, intuitio, odotukset, toiveet, sosiaalisuus, omat kokemuksemme jne.

Me suomalaiset olemme vasta opettelemassa tasavertaista ja aitoa vuorovaikutusta ja dialogista keskustelua. Parhaimmillaan toimii ns. saunadialogi, jolloin kaikki ovat keskenään tasavertaisia eivätkä tittelit, asemat, hierarkiat, asiantuntijuus tms. ole tiellä. Kun perinteiset rakenteet, toimenkuvat ja työtehtävät uskalletaan heittää romukoppaan ja uskalletaan siirtyä kompleksiseen, kaaosmaiseen maailmaan sekä ottaa riskejä sen suhteen, voimme aidosti oppia jotain uutta ja keksiä ratkaisuja arkeemme ja työhömme.

Esa Saarisen Pafos-seminaarissa ”saunadialogi” toimi hetkittäin mainiosti käytännössä, vaikka olimmekin paahtavan Välimeren auringon alla keskikesällä. Esittelykierroksen jälkeen en tarkoituksellisesti edes yrittänyt muistaa mistä organisaatiosta tai missä asemassa kukin oli. Päivien aikana lyhyiden dialogituokioiden ryhmät muodostuivat spontaanisti ja pyrimme noudattamaan Isaacsin dialogin neljää sääntöä eli 1) kuuntelemaan, 2) kunnioittamaan, 3) odottamaan ja 4) puhumaan suoraan ajatuksemme sekä ruokkimaan siten toinen toisemme ajattelua. Pafoksella ihminen aidosti kohtasi toisen ihmisen.

Platonin Sokraattisessa dialogissa joku viisas mies aina johti keskustelua ja keskusteluissa annettiin puheenvuorot. Valmennuksiemme yhteisöllistä oppimista ruokkii kuitenkin tästä kehittynyt malli, jossa tasavertaisina ringissä istuen puheenvuorot ovat spontaaneja ja rakentavat merkitystä yhdessä muiden kanssa. Dialogin jo toimiessa valmentajan tai fasilitaattorin rooli pienenee. Tärkeintä on ihmisten välisten suhteiden ja riippuvuuksien tunnistaminen. Yhteistyössä ei siis tukeuduta riippumattomuuteen tai riippuvuuteen, vaan pyritään kasvamaan keskinäistä riippuvuutta. Silloin ymmärrämme, että tarvitsemme toinen toisiamme!

Dialogin treenaaminen ei ole kovin helppoa tai nopeaa vaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Päävalmentajamme Johannes Partasen pitkän kokemuksen mukaan Tiimiakatemian nuorilla tähän kuluu noin 300 tuntia ja vastaavasti vähän kokeneemmissa aikuisryhmissä dialogin harjoittamiseen kuluu keskimäärin 100 tuntia. Itse olen huomioinut kuinka uteliaisuus muita ihmisiä, heidän yrityksiään tai organsaatiotaan kohtaan edistää dialogin oppimista. Yrittäjäryhmissämme taas olen huomannut, kuinka tarkasti osuvat kysymykset kannustavat kaikkia osallistumaan ja tuovat monia erilaisia ratkaisuja ja säilyttävät kaikkien kiinnostuksen. Alussa kysyjän rooli on monesti valmentajalla, mutta myös ryhmistä tai tiimeistä nousee usein ”pelinrakentajia”, jotka aidosti innostuneena virittävät dialogia isompaan pyörteeseen. Nämä ”pelinrakentajat” ovatkin alussa tärkeässä roolissa valmentajan apuna synnyttämässä aitoa dialogia.

Vuosien yhteistyö pohjoismaisen verkostomme kanssa on osoittanut kuinka erilaisin valmiuksin harjoitamme dialogia jopa meillä Pohjolan asukkien keskuudessa saati sitten kun menemme Keski-Eurooppaan tai valtamerien taakse verkostojemme luokse. Ei ole vitsi, että ruotsalaiset diskuteeraavat ja suomalaiset hakevat suoraa vastausta kysymykseen vaikkei sitä olisi vielä edes asetettu. Isaacsin dialogisäiliöt ovat saaneet mielissäni uuden ruotsinsuomalaisen salmiakkikuvioisen muodon.  Ensin asetamme itsellemme riemullisen haasteen tai kysymyksen, mihin mm. ruotsalaiset ja tanskalaiset ystävämme haluavat pitkän divergoinnin kautta hakea kaikkien perinpohjaiset mielipiteet ja näkemykset. Siinä vaiheessa ratkaisuvaihtoehtoja on yleensä runsaasti, mutta joskus osallistujat ovat jo tässä vaiheessa aika puuduksissa ja käytettävissä oleva aikakin lähes loppunut. Tämän vuoksi joukkoon on hyvä ujuttaa muutama suoraa toimintaa rakastava suomalainen, joka lähtee kääntämään dialogia konvergoivaan suuntaan ja etsimään ratkaisumalleja sekä tekemään päätöksiä. Molempia siis tarvitaan ja sopivassa suhteessa. Miten voisimme luoda ympäristöjä aidolle, avoimelle, tasavertaiselle ja hedelmälliselle dialogille yhteisöissämme? Mistä löydämme sopivassa suhteessa ”ruotsalaisia divergoijia” ja ”suomalaisia konvergoijia”, jotka vuorottelevat prosessissamme? Tai miten ylipäätään voimme tuoda tietoista dialogia työyhteisöömme?

Juttelin viikonloppuna ystävien kanssa, jotka kertoivat huolestuneena havainneensa käyttävänsä työssään lähinnä vasenta aivopuoliskoaan ja olivat päättäneet antaa vapaa-ajalleen enemmän aikaa ja harjoittaa silloin taiteita ja kulttuuria. Miten voimme ruokkia omaa ja muiden luovuutta sekä holistista ajattelua myös työssämme? Miten autamme itseämme ja muita näkemään yhteisömme toiminnan laajemman kokonaisuuden osana? Miten synnytämme dialogia ruokkiavan oppivan organisaation, jossa tietoisesti luodaan aktiivista luovaa tietoa ja ymmärrystä?

Toivottavasti saamme tämän herättelyn pohjalta raikasta kommentointia tänne blogiin. Dialogi sähköisessä ympäristössä ei ole sitä kaikkein luontevinta, kun elävinä ihmisinä viestimme pääasiassa muuten kuin sanoin. Odotan siis innolla seuraavaa ja tällä erää viimeistä ihkuvalmennustamme ensi viikolla!
Nyt lähden aurinkoisiin pihatalkoisiin, joten halaukset kaikille Forest Villagesta, pian nähdään!

// Jaana

Valmentajana kehittymisestä

Olen tänä keväänä haastanut itseäni paljon valmentamisen saralla. Prosessit ovat olleet 3h setistä neljään kuukauteen. Jokaisen valmennuksen jälkeen olen tehnyt itseni kanssa motorolan ja keskittynyt erityisesti kysymykseen ”Mitä vien käytäntöön?”. Nyt kauden lopussa olen katsellut noita muistiinpanoja. Jokaisessa motorolassa toistuu muutama asia. Toinen on ”lue enemmän” ja ”valmistaudu vielä huolellisemmin”.

Ihmevalmentaja-prosessin aikana olen lukenut valtavan määrän kirjoja ja löytänyt lisää päivittäisiä työkaluja, mutta silti nuo samat kommentit ovat jokaisen valmennukseen jälkeen nousseet esille. Kyse voi olla siitä, että halu kehittyä menee aina onnistumisten edelle. Taipumus siihen, että ”aina on tilaa kehittyä” on valmentajalle varmasti hyväksi. Tämän ajatuksen kanssa lähdin viikon mittaiselle leirille valmentamaan nuoria.

Valmennuksen tavoitteena oli jäsentää omaa osaamista ja vahvuuksia, sekä asettaa tavotteita omalle tulevaisuudelle. Tiesin, että koko viikko olisi aika lailla valmentamista, sillä  vapaa-aika vietettiin myös samassa porukassa. Matka New Yorkiin alkoi jännittävissä tunnelmissa niin tuhkan, kun pommiyritystenkin takia. Mietin vielä koneessa, että olenkohan valmistautunut tarpeeksi ja hitto sekin kirja olisi varmaan auttanut.

Sitten, ensimmäisen päivän ensimmäisen valmennussetin jälkeen kolahti! Olimme juuri saaneet tietää, että hostelli vaihtuu ja keskustassa on taas joku pommiuhka päällä. Sellaiset uutiset vaikuttavat ryhmään ja suunnitelmiin heti ja oivalsin, että valmentaja ei koskaan voi valmistautua ja varautua kaikkeen.

Tämän ajatuksen kanssa vedin koko viikon niin hyvin kun pystyin ja kirjoitin motorolaan, että lue edelleenkin ja valmistaudu ihmeessä, mutta elä hetkessä.

On vain jatkuvasti kilvoiteltava itsensä kanssa ja hyväksyttävä tasonsa ottamatta siitä jatkuvasti stressiä. Meillä kaikilla on oman persoonan lisäksi takataskussa läjä valmennustyökaluja, usko omiin ihmeellisiin kykyihin ja vielä kiva yhteisö, jossa kehittyminen on mahdollista, jopa todennäköistä!

Terveisin,
Aune

Mentorista apua arkeen

Jo monen vuoden ajan olen pohtinut mentorin hankkimista oman kehityksen tueksi. Valmentajan työ, vaikka sitä tiimissä tehdäänkin, on usein yksinäistä puurtamista. Omaa kehitystä on vaikeaa seurata ja mitata. Liiketoiminnan kehittyminen on tietysti yksi mittari, mutta ei välttämättä valmentajan osaamisen kehittymisen kannalta se tärkein. Valmentaja tarvitsee mahdollisuuden pysähtyä siinä missä muutkin yrittäjät. Mahdollisuuden pysähtyä ja tarkastella omaa toimintaa helikopteri perspektiivistä, ulkoa sisäänpäin. Mitä tapahtuu? Mikä nyt on tärkeää?

Rohkaisin pari kuukautta sitten mieleni ja pyysin pitkäaikaista yhteistyökumppaniani, Keskipohjanmaan Kirjapaino Oyj:n henkilöstöjohtajaa Soili Kotisaarta mentorikseni. Ilokseni hän suostui mielellään tähän rooliin. Tapaamme Soilin kanssa muutaman kerran vuodessa ja käymme läpi asioita jotka meidän mielestämme ovat sillä hetkellä tärkeitä. Yhdessä vietetyn ajan on tarkoitus tarjota molemmille oppia ja oivalluksia. Nyt aluksi keskustelut ovat koskeneet lähinnä minun arkeani ja siihen liittyviä haasteita. Olemme myös kartoittaneet tavoitteitani sekä lyhyemmällä että pitkällä aikajänteellä. Tavoitteiden asettaminen on saanut uuden merkityksen kun ulkopuolinen ”arvioija” on mukana asettamassa niitä. Itsessä on niin monta puolta ja piirrettä, joita ei itse tiedosta. Yksin kun miettii niin sitä kyllä urautuu niin kovin helposti. Mentori on jo nyt, hyvin lyhyen ajan jälkeen, auttanut minua hahmottamaan tulevaisuuttani paremmin.

Ajattelin heti yhteistyömme alussa, että mentoritoiminnan on tulee tarjota molemminpuolista hyötyä. Mikäli homma toimii vain yhteen suuntaan, ei yhteistyö ole  kovin pitkäaikaista. Niinpä ehdotin Soilille, että minä voin vastavuoroisesti tulla seuraamaan hänen työtään muutamaksi päiväksi vuodessa. Ajoitimme tapaamiset niin, että olen mukana sellaisissa työpäivissä, jolloin hänellä on tärkeitä tapaamisia ja esiintymisiä. Olen mukana tarkkailijana ja asiantuntijana. Pyrin omalta osaltani pohtimaan minkälaista vuorovaikutussysteemiä mentorini luo ja minkälainen kulttuuri heidän organisaatiossaan vallitsee. Muun muassa näistä asioista voimme sitten reflektoida työpäivän päätteeksi ja uskonpa, että molemmat hyötyvät näistä keskusteluista.

Suosittelen jokaista valmentajaa ainakin pohtimaan oman mentorin hankkimista. Hetket jolloin saa hyvällä omallatunnolla keskittyä keskustelemaan itsestään, ovat varmasti monella vähissä. Ulkopuolinen näkemys omaan toimintaan tulee myös varmasti monelle tarpeeseen.

Ihmevalkku Janne

http://www.banana.fi

Ei meidän alalla…

Hyvin usein kuulen sekä yrittäjien että opettajien suusta kommentin, että idea tai ajatus on hyvä, mutta ei toimi meidän alalla. Yrityksen toimiala poikkeaa niin paljon muista, että siellä pätevät eri säännöt, opetusala ja ammatti on niin erityinen, ettei siihen voida soveltaa liian yleisiä kehitysajatuksia tai ainakin oppilaitos on kentässään niin erityinen, että siellä tulee toimia aivan erityisellä tavalla.

 Tietysti tämä on totta. Jokainen yritys on yksilö ja jokainen yrittäjä on omanlaisensa. Jokainen opettaja tai valmentaja on oma persoonansa ja toimii omalla tavallaan ja jokaisessa oppilaitoksessa tai ammattialalla on oma kulttuurinsa, oma historiansa ja omat lainalaisuutensa. Minäkin olen olen erityinen, ei minuun voi valmentajana tai yrittäjänä soveltaa kaikkea mitä kirjoista luetaan tai tutkimuksissa kerrotaan.

 Usein kommentti kuitenkin liittyy näköalattomuuteen ja pelkoon katsoa asioita uusista, erilaisista näkökulmista. Tuttu ja turvallinen ympäristö ja kulttuuri tuntuu mukavammalta. Osaan toimia tutulla tavalla ja koen varmuutta ja ammattitaitoa. Näin muutkin toimivat, miksi muuttaa hyviksi koettuja malleja. Näin on aina toimittu…

 Yksi kevään parhaimmista lukukokemuksistani on Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin opus Ravistettava – omskakas, toisinajattelijan käsikirja. Sen avulla olen paremmin ymmärtänyt miksi meidän on niin vaikeaa ajatella toisin. Pelkäämme epävarmuutta, epäonnistumista ja kasvojen menettämistä ja uudella tavalla tekeminen saattaa johtaa juuri siihen. Vertaamme itseämme muihin ja ajattelumme kulkee samoja latuja päivästä toiseen. Himasen moitteeton oleskelu –käsitteelle löytyy taas lisää sisältöä. Miksi aiheuttaa hämmennystä tai huomiota kun voi vaan olla kuten muutkin.

 On kuitenkin niin, että jos emme tee välillä toisin kuin olemme tottuneet tai kuten koulussamme on totuttu tai kuten toimialamme muut yritykset, emme koskaan keksi mitään uutta. Ja jos emme keksi mitään uutta, emme kehity, maailma ympärillämme kulkee eteenpäin ja me jäämme kelkasta. Se mikä on tänään uudenaikaista on tulevaisuudessa vanhanaikaista. Petteri Kilpinenkin toi tämän hyvin esiin Tulimyrskyssä Jyväskylässä huhtikuussa. Kaikki nykyaikainen muuttuu vanhanaikaiseksi ja tämä tahti tuntuu kiihtyvän.

 Minusta muutos ja kehitys ovat ihania ja luonnollisia asioita. Näin toukokuussa luonto toimii tässä erityisen hyvänä opettajanani. Lämpimänä kevätpäivänä voi melkein nähdä kun koivun lehdet kasvavat. Luonto ympärillämme muuttuu ja puutarhurina voin olla siinä muutoksessa mukana. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, joskus sato on erityisen hyvä ja joskus olosuhteet, kuten halla herkällä hetkellä vie sen kokonaan. Joku kasvi löytää pihastani loistavat kasvuolosuhteet, sitä pitää siirtää avarammalle kasvupaikalle tai se täytyy jakaa useammaksi pieneksi kasviksi. Jollekin kasville pihani taas on liian aurinkoinen tai kuiva tai varjoinen tai kostea.

 Puutarhanhoito ja kasvien ihmeellisen maailman tarkkailu opettaa minulle paljon elämästä. Se on jatkuvaa hakemista, uusien asioiden kokeilua, uuden suunnittelua, vanhojen ja kokeneiden puutarhureiden neuvojen kuuntelemista, säätiedotusten, lämpötilan ja sademäärän tarkkailua, tiedon etsimistä ja odottelua. Pitää jaksaa välillä odottaa ja katsoa, miten kasvu kehittyy. Valmistautua, luoda hyvät olosuhteet, käsitellä välillä kanankakkaakin ja luottaa siihen, että juuret juurtuvat uuteen kohtaan ja kasvi puhkeaa kukkaan tai antaa minulle sadon. Puuttumattomuuden laki toimii siis tässäkin.

 Minä ainakin haluan puutarhurina kokeilla aina jotain uutta, pitää yllä jotain perinteistä, muokata puutarhastani omanlaisensa ja joskus tehdä jotain, minkä onnistumisesta en ole edes ihan varma. Ja tätä oppia toivoisin näkeväni enemmän sovellettuna myös oppilaitosten kehittämiseen tai yritysten toiminnan muokkaamiseen. Mitä sitten jos kaikki istutetut siemenet eivät idä, pitää vaan istuttaa niitä niin paljon ja tarvittaessa erilaisia ja oppia uutta ympäristöstään. Vain siten voi saada uutta kasvua, kehittyä itse ja kehittää ympäristöään.

 Niina Leinonen, valmentaja & puuhastelijapuutarhuri

Ihmevalmentajan mietteitä kasvavassa Tiimiakatemian verkostossa

Kevät on mennyt nopeasti ja verkostolla on ollut imua. Vieraita on tullut ja mennyt sekä uusia asiakkuuksia on yritetty hallita paremmalla viestinnällä ja töiden jaolla. Uskon todellakin, että tulevaisuuden isot ovat pieniä verkostomaisia toimijoita, mutta yhdessä vaikutusvaltaisempia. He taistelevat saman olemassa olon oikeutuksen puolesta ja haluavat siten muuttaa maailmaa. ”Jos haluat tehdä nopeasti, tee itse. Jos haluat päästä pitkälle, kasaa tiimi.” –sanoi eräs Tiimiakatemialla vaihdossa ollut tiimiyrittäjä opeistaan 3 kuukauden jälkeen. Tätä olen yrittänyt opetella kansainvälisen verkoston rakentamisessa. On ollut hieno huomata myös tiimiyrittäjien tarttuneen vision mukaiseen (”Olla 2013 johtava, rajoja rikkova tiimiyrittäjyyden huippuyksikkö Euroopassa”) toimintaamme rakentaen suhteita keskenään. Tässä niin kansainväliset ja kuin kotimaan valmentajat ovat toimineet esimerkillisesti ottaen tiimiläisiä aina mukaan reissuilleen. Tätä kautta nuoriltakin on tullut enemmän ja enemmän syöttöjä kuumista signaaleista, Monkey Busineksesta puhumattakaan.

Työ Tiimiakatemian kansainvälisessä verkostossa on ollut silmiä avaavaa. Maaliskuussa pidimme Taster dayn Lontoossa Surreyn yliopistolla, mikä on uusi verso verkostossa. Team Mastery 3 starttasi pääsiäisen jälkeen, Brasiliaan Senacin yliopistoon viritellään kesäksi Taster Daytä ja parikymmentä Euroopan verkostomme jäsentä teki omatoimisen Learning Expeditionin Suomeen vapun aattona. Isoja oppeja on ollut, että verkostokin käyttäytyy kuten tiimi. Yhteisten johtavien ajatusten synnyttäminen ja jakaminen on elinehto. Pelkät numeraaliset sopimukset ei riitä. Kuten tiimi, verkostokin kehittyy yhteisen suorituksen kautta ja yhteiset pelisäännöt muodostuvat näiden pohjalta, ei etukäteen määrittäen. Omia työkalujamme noudattaen haasteisiin on tartuttu Esimotorola mielessä ja lähdetty miettimään yhteistuotannossa parasta tiimiä jokaiseen haasteeseen. Se aiheuttaa mukavan kilpailuasetelman valmentajaverkostollekin ja edistää tiimiyrittäjyyttä keskuudessamme. Valmentajienkin on siis oltava tiimiyrittäjiä. Heinäkuussa on tiimivalmentajiemme kohtaaminen Amsterdamissa, jossa pääsemme kehittämään em. Näkökulmin toimintaamme ja odotukset ovat kovat.

Tiimivalmennus Tiimiakatemialla on edelleen yhtä päräyttävää. Samojen lainalaisuuksien kanssa painitaan pinkkujen kanssa, kuten kansainvälisessä verkostossa. Molemmat iässään melko nuoria, mutta toki ympäristö ja tiimi vain vaihtuu välillä.  Olen ristipölyttänyt jokaista Tiimiakatemian pingviini -tiimiä ja pitänyt heille valmennuksia. On ollut mielenkiinoista havaita itsestään, että toimii valmentajana hieman erilailla eri tiimien kanssa. Päävalmentaja Johannes joskus mainitsi joskus aikido –coachingin ja tätä periaatetta vaalien olen yrittänyt hyödyntää tiimien liike-energiaa ja antaa sille lisävauhtia. Palaute tiimiläisiltä on ollut hyvä, sillä joka valmentajalla on omat näkökulmat ja tyylinsä, mikä se piristää oppijoita, sekä suuntaa tiimin fokusta tekemiseen jälleen paremmin. Aluksi valmentajana uusi porukka tuntui haastavalta, mutta olen tullut siihen tulokseen, että aivan turha selitellä  eroja sukupolvien välillä tai outoa porukkaa. Maali ja tavoite on yleisesti tiedossa – ala valmentamaan sitä kohti. Työkalut ja mallit on jo tiedossa. Kyse on siitä, mihin kiinnität huomion, mitä vaalit tai et ja milloin puutut tai et ja miten.

Näissä kentissä jatkan kilvoittelua ja vaikeuksien keskellä mietin, kuka tätä oikein johtaa tai valmentaa? Ja vastauksenhan moni tietää mistä se löytyy…

Mimmu

Mission Possible: Miten luodaan maailman nopeimmin oppiva verkosto?

Tiistaina 20.4. kokoonnuimme jälleen Partuksen Ihmevalmentajien kanssa pohtimaan laajenevan verkostomme johtamista. Millaisen verkoston ja toimintaympäristön haluamme luoda? Tavoitteena oli ja on alkaa löytää yhteistä käsitystä siitä mallista, jolla haluaisimme löyhää, verkostomaista yhteisöämme edistää, sparrata ja johtaa yhdessä kohti maailmanvalloitusta. Tälläistä verkostoa Dee Hock (One from Many -kirjassaan) kutsuu laatusanalla ”chaordic”. Suomeksi tämä käsite ei käänny mitenkään sujuvasti, mutta tarkoittanee jotakuinkin ”organisoitua kaaosta”. Me elämme sitä. Joskus se tuntuu mahdottomalta, joskus taas valtavan antoisalta!

Kenen joukoissa seisot? Mihin verkostoon haluat kuulua?
Yksi tärkeimpiä kysymyksiä elämässä on miettiä ”mihin verkostoihin kuulut” ja ”mihin haluan tulevaisuudessa kuulua”. Valmentaja on myös keskeisessä roolissa verkoston johtajana. Johdamme jokainen omaa verkostoamme ja kun tuomme kukin sen yhteen, olemme yllättävän suuria. Yhdessä olemme enemmän, se on sanomattakin selvää. Edustamillamme verkostoilla on paljon yhteistä, haluamme saada aikaan tiimioppimisen ja tiimiyrittäjyyden vallankumouksen. Tiimiakatemian laajennettu missio yhdistää meitä. Miten voisimme valjastaa voimamme ja saada verkoston osaset toimimaan paremmin yhdessä?

Verkostoja ei voi johtaa, mutta niitä pitää johtaa
Miten luomme rikastavan ja dynaamisen yhteisön, jossa ”synopsit toimivat moneen suuntaan”? Verkoston keskiöllä ei saa olla liian suurta merkitystä, vaan täytyy jatkuvasti toimia sutenöörinä ja yhteyttää eri toimijoita yhteen. Verkostoon kiinnitytään tekojen kautta. Se on joskus väkivaltaista, mutta kaunista. Kysy itseltäsi: ”Mitä mä annan?” Sitä kautta bisnekselle syntyy myös merkityksellinen itsensä toteuttaminen ja ansaintalogiikka. Oppivassa verkostossa avainajatuksia ovat myös tiimiyrittäjyys ja yhteistuotanto; mitä voimme tehdä yhdessä? Olemmeko perustaneet Myönteisten Voimien Salaliiton?

Art of Hosting -kohtaamisessa, Karlskronassa, tutustuin jenkki Tenneson Woolfiin, joka oli yksi päähosteista. Hän evästi minua: ”Do not look for critical mass. Look for critical connections.” Tiimiakatemiassa olemme puhuneet samasta asiasta; johda avainpelaajien kautta. Perinteisen yritysorganisaation opit eivät verkoston johtamiseen päde. Uusia näkemyksiä ”liikeenjohtamisesta” tarvitaan – mehän olemme hyvin lähellä (kansan)liikettä. Massamarkkinoinnin aika on ohi. Meidän täytyy löytää ne ”oikeat tyypit”, joista voi tulla ystäviämme. Jaamme ystäviemme kanssa samat arvot, mikä mahdollistaa sydämenyhteyden ja luottamuksen. Tarvitsemme luottamusyhteisön ja suoritushaasteen. Ja paljon kokeiluja. Meitä halutaan Brasiliassa asti – miten poistamme esteet?

Meksikon ”Exemplars”-kohtaamisessa kysyimme toisiltamme: Miten yhteisö tai organisaatio alkaa kasvaa alkuperäisen perustajan ja ytimen ympärille? Kuinka ”skaalata” johtajuutta, joka mahdollistaa ajatuksen leviämisen ja heimon kasvamisen? Ensin on ymmärrettävä ja tiedostettava mitä oikeastaan teemme ja miten teemme sen mitä teemme. Kuulostaa jopa yksinkertaiselta, mutta ollaan hyvin perimmäisten, ja siksi haastavien asioiden äärellä. Kun nämä asiat ymmärrämme vielä paremmin, voi olla, että osaamisen ja sanomamme levittäminen mahdollistuu paremmin. Uusseelantilaisen ystävämme Jeremyn taikakaava kestävän vaatebisneksen kasvattamiseen on ollut: define – refine – replicate. Määrittele, viilaa, (vasta sitten:) toista (vimmatusti). Vaikka tekisimme tyylillemme uskollisena monen asian toisinpäin, on tässä varmasti jotain opittavaa.

(Ihme)valmentajan työkalut: KOKOA ja TSK
Näiden tämän kevään voimakkaiden oppimiskokemusten ja joka päivä verkostomme kanssa puuhaavana oli ylen antoisaa saada lisäpontta ajatteluun päävalmentaja Johannekselta ja Ihmevalmentajien joukolta. KOKOA-tiimivalmennusmalli (Kokemukset, Ajatukset, Konkretisointi, Kokeilu), joka pohjautuu Rakettimalliin, KOKOAa hyvin ajatukset verkoston oppimisesta, jossa ytimessä on oma tiimisi. ”Apila”-mallissa taas keskiössä on kaverijohtaminen, ja sitä tukevat muut ydintoiminta- ja tukiprosessit: toteutusprosessien hallinta, informaation ja tiedonvälityksen hallinta, yhteyksien hallinta (verkosto) ja sisäisten suhteiden hallinta. Tämä kolahti kovaa. Valmentajan tulee hallita Teorian Soveltaminen Käytäntöön (TSK-malli), verkostomalli ja tiimivalmennusmalli. Tiimiyrittäjyyden kolmion kautta ymmärrämme myös tiimiyrittäjyyden kontekstin ja toimintakentän: kolmion kulmissa ovat toimijoina tiimioppija, tiimivalmentaja ja tiimiliideri. (Rakettimallista lisää: http://www.partus.fi ).

Ihmevalmentajien tarinat jakoon!
Mietimme, mitä konkreettista voisimme tehdä yhdessä. Yhtenä lopputulemana päätimme panostaa Ihmevalmentaja-verkoston tekemiset ja ihmiset läpinäkyvämmäksi blogin avulla. Käytämme hyväksemme Partuksen uudistuvia nettisivuja, johon linkitämme kirjoitukset. Kesäkuussa, Ihmevalmentajien viimeisessä tapaamisessa, lausumme valmentajan valan ja luomme yhteisen toimintakartan. Tuleva Tiimimestarit Areenalla -kohtaaminen sai paljon ideoita ja syyskuun 16.-17. päivä mietimme koko verkoston valmentajien kanssa yhdessä: Mitä haluamme yhdessä saavuttaa?

Kaikki johtaminen lähtee oman itsensä johtamisesta. On tiedostettava oma toimintakenttänsä. Joka päivä on tehtävä priorisointia ja valintoja. Vapun tunnelmissa olin unohtaa oman blogin kirjoitusvuoroni, mutta Ihmevalmentajien suunnattoman hienoa verkostoa kunnioittaen en voinut livetä vastuusta. Niinpä kirjoittelen tätä hieman jälkijunassa, mutta iloisena siitä, että saan tehdä töitä kanssanne, hyvät Ihmevalmentajat.

Aurinkoisena vapunjälkeisenä maanantaipäivänä Jyväskylässä 3.5.2010 ihmetellen,
Vilma

Ihmevalmentajakokelaiden kolahdukset verkoston voimasta

Kiitos taas heimolaiset Ihmevalmentajapäivästä. Hieno kolahdus oli tiimiyrittäjyyden synnyttämisen rakettimallissa huomio, että valmentajia valmennettaessa asiakasprosessit A3, A2 ja A1 on otettava vahvemmin mukaan suhteessa käsiteltäviin teemoihin johtamiseen, innovointiin ja brändiin. Kiinnostavia uusia ajatuksia rakettimallista herätti myös t-luu-mallin kääntäminen ylösalaisin ammattilaisten valmennuksessa.

Kysymyksiäkin heräsi. Kaikkia kiinnosti, miten synnytetään oppivan verkoston kulttuuri. Verkoston tavoitteena on tietenkin  nopeuttaa oppimista, lisätä vaikuttavuutta ja kasvattaa rohkeutta. Oppiva kulttuuri on avoin ja kilvoitteleva.  Verkostolla on oltava yhteisiä suoritushaasteita ja tekemisen meininki, jotka synnyttävät yhteisöllisyyden tunteen. Mihin kiinnitymme, kun liitymme osaksi verkostoa?

Meidän joukkue pohti verkoston toimintasuunnitelmaa ja action plania tälle vuodelle. Tiimimestarit Areenalla on verkoston tärkein kohtaaminen. Sen asemaa ja merkitystä voidaan vahvistaa synnyttämällä siellä verkoston yhteiset johtavat ajatukset. Vuosittain kohtaamisessa johtavat ajatukset päivitetään ja visiota tarkennetaan. Tiimimestarit areenalla –kohtaamisten välille voidaan synnyttää jänne, jonka aikana jäsenet haastetaan tekemään vallankumouksellisia tekoja ja kilvoittelemaan kohti visiota. Toiminta tehdään näkyväksi ja saavutukset ja tuloksekkaimmat tekijät ja tiimit palkitaan.

Paikalla olijoita kiitämme vappuhenkisellä, raastavalla runolla! Kun itselleen nauraa, ei hupia puutu!

Rakkaudella Maria ja Minttu

Valmentajalla on riemullinen haaste,

nakkina taitaa olla porkkanaraaste.

”Maistuisko jollekin?”, kyselee Erkko.

”Nyt on heitettävä suurempi verkko.”

vastaa verkostoajelija Porkkana-Niina,

jonka rinnassa poreilee keväinen piina.

Vierellä komppaa Banaani-Janne

housuissaan rento rakettilanne.

Raaste ei kyykytä master-Peteä,

jätkä on sen verran nöyrä ja reteä.

Porkkana innostaa iloista Jaanaa,

bemarilla painaa kuoppaista banaa.

Varothan Hirveä ja kameroita,

poliisi ei Mimmua vauhdissa voita.

Parhaiten nauraa viisaampi Vilma,

jonka porkkanaa lannoittaa kaunis ilma.

Leppis-Olli Kainuun mailla

on porkkanan kanssa raastinta vailla.

Rohkeuden kasvatus Anua haastaa,

ei kaikkia porkkanoita kannata raastaa.

Tiesittekö muuten, että meidän Maria

ei etsi enää itselleen porkkanaparia?

Koska Herra Virtanen on löytynyt jo,

paistaa risukasaan rakkauden aurinko.

Porkkana sai kuiskimaan kuningatar Hannan,

Veskun korvaan Pafoksella : ”No joo – annan, annan.”

Nyt hedelmä (vai porkkana?) vatsassa potkii

pian äidinmaitoa rinnoilta hotkii.

Ei runossa tässä oo päätä ei häntää

ja aina vappuna Suomessa sataa räntää.

Mut muistakaa ystävät että että….

Kaikkien porkkanoiden alku ja juuri

on ylipäähörhö Johannes Suuri.

Niinan ajatuksia johtamisesta

Tässä pohdintaa mm. seuraavien kirjojen innoittamana: Seth Godin: Tribes, Pauli Juuti: Toivon johtaminen, Aaltonen, Pajunen & Tuominen: Syty ja sytytä sekä Leo Buscalia: Elä täydesti tätä päivää (pisteinä minusta yhteensä 7). Niina Leinonen, 11.10.09, ei sentään klo 08 😉

Mitä on johtaminen?

Olen viime aikoina pohdiskellut johtajuutta ja näidenkin kirjojen sanoma tai ajatus johtajuudesta on varsin moninainen. Toisaalta johtajan pitäisi näyttää suuntaa, osoittaa muille mikä on uusi päämäärä ja innostaa heidät mukaan päämäärän saavuttamiseen. Toisaalta taas johtajan pitäisi muodostaa päämäärä yhdessä johdettavien kanssa, miettiä yhteinen, innostava ja haastava suunta johon kulkea. Toisaalta taas johtajan pitäisi olla henkilö, joka innokkaasti ja äänekkäästi viestii omaa ajatustaan halutusta tulevaisuudesta ja viestiin vastaavat henkilöt kerääntyvät hänen ymäpärilleen, muodostavat heimon ja alkavat tehdä asioita yhdessä. Miten johtajana voisin toimia kaikilla näillä tavoilla? Mitä minun tulee tehdä ja mitä olla tekemättä? Milloin kulkea etulinjassa ja milloin joukon takana?

Sitten on vielä perinteinen jako asioiden ja ihmisten johtamiseen, management ja liidership –jaottelu. Johtajan tulee varmistaa, että kaikilla on resurssit toimia, tietoa riittävästi ja näkemystä omasta pelipaikasta suhteessa yhteisön kokonaisuuteen.

Ja vielä kolmas vahva näkemys, johtajuus on ennen kaikkea palvelutehtävä, johtajan tulee palvella muita, jotta he voivat tehdä työtään, hoitaa pestiään.

Kyllä taas on sellainen mieli, että tiesin paljon enemmän ennen kuin luin nämä kirjat. Uudet näkemykset osoittivat jälleen kerran minulle, miten rajallinen oma näkemykseni ja ajatteluni olikaan aiemmin, miten paljon minulla on vielä opittavaa. Miten monimutkaista kaikki onkaan.

Mutta juuri on kun olen täysin hermostumassa saapuvat apuuni onneksi Buscalian viisaat puheet 1980-luvulla. Kirjaa lukiessa on kuin olisin jälleen Pafoksella Tulenkantajat-seminaarissa, näen kaiken kirkkaammin, back to basics!

Jokainen ihminen on jo perillä, jokainen ihminen on täydellinen, jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja merkittävä. Minun ei tarvitse johtajana tai ihmisenä muuttua joksikin, mitä en ole, vaan ennemmin löytää paremmin itseni ja oma vissioni. Kaikki lähtee minusta, minun tulee tulla sellaiseksi kuin minut on tarkoitettu. Sen jälkeen (tai sitä tehdessäni) voin etsiä kaltaisiani, koota heimoni ja muuttaa maailmaa. Ja tietysti, jos johdan tuota joukkoa, minun tulee auttaa jokaista sen jäsentä löytämään oma juttunsa, oma vissionsa. Johtaminenhan on unelmabusinesta.

Olen perin ihastunut tähän yhdessä Ihmevalmentajien kanssa määrittelemäämme vissio-käsitteeseen. Elämässä tai yrityksessä pelkän vision määritteleminen on mielestäni mahdollisuuksien rajoittamista. Paljon mielekkäämpää on olla valmiina uudelle, heikoille ja vahvoille signaaleille ja reagoida niihin ja samalla toimia itse aktiivisesti asioiden kehittämiseksi ja muuttamiseksi parempaan päin. Samoin missio pelkästään voi jäädä passiiviseksi ja siihen voi olla vaikeaa tarttua. Vissio antaa vastauksen siihen, millaiseksi uskomme paremman maailman ja millaisen maailman eteen haluamme työskennellä. Siinä on toiminta mukana!

Vissioon liittyy myös Syty ja sytytä kirjassa maaritelty johtamisen perusrakenne, luovuuden ja vastuun liitto. Tai jing&jang –ajattelu. Johtajana (itsensä ja sen jälkeen mahdollisesti muidenkin johtajana) meidän tulee jatkuvasti tasapainotella luovuuden ja vastuun akselilla. Meidän tulee olla valmiudessa uusiin, luovii ratkaisuihin, riskeihin ja heittäytymiseen ja toisaalta pidettävä mielessämme perustehtävä ja yksityiskohtien suhde isoon kokonaisuuteen.

Yksi elämän kohokohtia on minusta se, kun huomaa uudessa tilanteessa tai haasteessa miten menneet tehtävät ovat rakentaneet omaa osaamista ja ajattelua juuri tähän tehtävään liittyen. Tai siis miten osaa uudessa tilanteessa hyödyntää vahvasti omaa kokemustaan ja osaamistaan, oivaltaa oppimansa jotenkin uudelleen, vahvemmin ja paremmin. Sitä näkee hetken oman elämänpolkunsa vahvemmin, ymmärtää omaa kehitystarinaansa syvälisemmin. Tällainen oivallus antaa jonkinlaisen flow-kokemuksen, innostaa jatkamaan ja luottamaan siihen, että elämä kantaa, tuli mitä tuli.

Oma johtamisen polkuni on kulkenut vahvasta management/organisointi osaamisesta kohti innostavaa, osallistavaa ja toiminnan mahdollistavaa johtamistyyliä, kaverijohtajuutta ja valmentajuutta. Erilaiset johtamisen pestit ovat toimineet oppimisen portaina ja nyt, esimerkiksi tyttölippukuntamme tai CT Heinolan johtajana voin hyödyntää aiempia kokemuksiani uudelleen, toimia paremmin. Johtaminen on mielenkiintoista ja jotenkin toivoisin, että jatkossakin oma elämäni kulkisi niin, että välillä saan olla etulinjassa, kerätä heimoa ja toimia vahvasti ja välillä taas astua sivuun, elpyä, pohtia kokemuksiani ja sitten taas nousta sopivassa tilanteessa uudelleen johtajan vastuulliseen rooliin.

Nyt elämme Heinolassa jännittäviä aikoja! Monet merkit viittaavat siihen, että muutosmahdollisuuksia on ilmassa. CT Heinolan rakentaminen juuri nyt on yksi asia, hyvin onnistunut Luovuuspubi viime perjantaina, sen ideat ja tunnelma toinen. Lisäksi kaupungin monissa asioissa on ajauduttu sellaisiin kriiseihin, ettei vanhalla mallilla enää voida jatkaa. Itseäni jännittää tietysti eniten se, tuleeko CT infoihin väkeä, löydämmekö yrittäjiä yhteisöön, aukeaako yhteisöllinen ajattelu heinolalaisille yrittäjille. Muttä tämä on nyt minun hetkeni ottaa riski, huutaa ääneen ja katsoa kuuleeko heimo, tehdä jotain oman vissioni etenemiseksi. Aivan mieletöntä, jännittää niin ettei meinaa penkissä pysyä.

Yksi ihmevalmentajaverkostossa toimimisen ihanuus onkin se, että voi toimia niin monella eri tasolla, paikallisuus voi olla oman valmennusryhmän taso, paikkakunnan taso, kaimaan tai pirnuun taso, valtakunnantaso, kv-taso tai vaikka mitä muuta. Toimimme erilaisilla tasoilla, jotka menevät suloisesti ristiin, verkottuvat, muuntuvat. Opimme toisiltamme ja samalla saamme opettaa toisiamme, eli jakaa omia oivalluksiame. Sitäkin tarvitaan.

Nyt olen ymmärtänyt, että parasta on edetä teot edellä, toivoa että puhetta syntyy ja katsoa mihin oman vission toteuttaminen johtaa. Toimia yhdessä muiden kanssa.

Kirjavinkkejä tiimivalmentajamalliin liittyen

Alla Johanneksen suositukset tulevaan teemaan liittyen (sivunumerot YPK 2009:n mukaan):

Aaltonen & Pajunen & Tuominen: Syty ja sytytä (s.95)
Carlsson & Forssell: Esimies ja coaching (s.95)
Downey: Effective coaching (s.96)
Flaherty: Coaching (s.98)
Hargrove: Masterful coaching (s.98)
Havunen: Kehitä valmentajan taitojasi esimiestyössä (s.99)
Hellbom & Mauro&Salo: Johtamisen Nyt (s.99)
Hirviluhta: Coaching (s.100)
Kets de Vries jne: Coach and Couch (s.101)
Leimon ym.: Essential Business Coaching (s.102)
Räsänen (toim.): Coaching ja johtajuus (s.107)
Taipale: Työnjohtajasta tiimivalmentajaksi (s.109)
Weiss & Kolberg: Coaching Competencies (s.111)
Maxwell: Asenne (s.130)

Paras suomenkielinen on Carlsson&Forssell.

Terkuin Hanna