Hyvin usein kuulen sekä yrittäjien että opettajien suusta kommentin, että idea tai ajatus on hyvä, mutta ei toimi meidän alalla. Yrityksen toimiala poikkeaa niin paljon muista, että siellä pätevät eri säännöt, opetusala ja ammatti on niin erityinen, ettei siihen voida soveltaa liian yleisiä kehitysajatuksia tai ainakin oppilaitos on kentässään niin erityinen, että siellä tulee toimia aivan erityisellä tavalla.
Tietysti tämä on totta. Jokainen yritys on yksilö ja jokainen yrittäjä on omanlaisensa. Jokainen opettaja tai valmentaja on oma persoonansa ja toimii omalla tavallaan ja jokaisessa oppilaitoksessa tai ammattialalla on oma kulttuurinsa, oma historiansa ja omat lainalaisuutensa. Minäkin olen olen erityinen, ei minuun voi valmentajana tai yrittäjänä soveltaa kaikkea mitä kirjoista luetaan tai tutkimuksissa kerrotaan.
Usein kommentti kuitenkin liittyy näköalattomuuteen ja pelkoon katsoa asioita uusista, erilaisista näkökulmista. Tuttu ja turvallinen ympäristö ja kulttuuri tuntuu mukavammalta. Osaan toimia tutulla tavalla ja koen varmuutta ja ammattitaitoa. Näin muutkin toimivat, miksi muuttaa hyviksi koettuja malleja. Näin on aina toimittu…
Yksi kevään parhaimmista lukukokemuksistani on Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin opus Ravistettava – omskakas, toisinajattelijan käsikirja. Sen avulla olen paremmin ymmärtänyt miksi meidän on niin vaikeaa ajatella toisin. Pelkäämme epävarmuutta, epäonnistumista ja kasvojen menettämistä ja uudella tavalla tekeminen saattaa johtaa juuri siihen. Vertaamme itseämme muihin ja ajattelumme kulkee samoja latuja päivästä toiseen. Himasen moitteeton oleskelu –käsitteelle löytyy taas lisää sisältöä. Miksi aiheuttaa hämmennystä tai huomiota kun voi vaan olla kuten muutkin.
On kuitenkin niin, että jos emme tee välillä toisin kuin olemme tottuneet tai kuten koulussamme on totuttu tai kuten toimialamme muut yritykset, emme koskaan keksi mitään uutta. Ja jos emme keksi mitään uutta, emme kehity, maailma ympärillämme kulkee eteenpäin ja me jäämme kelkasta. Se mikä on tänään uudenaikaista on tulevaisuudessa vanhanaikaista. Petteri Kilpinenkin toi tämän hyvin esiin Tulimyrskyssä Jyväskylässä huhtikuussa. Kaikki nykyaikainen muuttuu vanhanaikaiseksi ja tämä tahti tuntuu kiihtyvän.
Minusta muutos ja kehitys ovat ihania ja luonnollisia asioita. Näin toukokuussa luonto toimii tässä erityisen hyvänä opettajanani. Lämpimänä kevätpäivänä voi melkein nähdä kun koivun lehdet kasvavat. Luonto ympärillämme muuttuu ja puutarhurina voin olla siinä muutoksessa mukana. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, joskus sato on erityisen hyvä ja joskus olosuhteet, kuten halla herkällä hetkellä vie sen kokonaan. Joku kasvi löytää pihastani loistavat kasvuolosuhteet, sitä pitää siirtää avarammalle kasvupaikalle tai se täytyy jakaa useammaksi pieneksi kasviksi. Jollekin kasville pihani taas on liian aurinkoinen tai kuiva tai varjoinen tai kostea.
Puutarhanhoito ja kasvien ihmeellisen maailman tarkkailu opettaa minulle paljon elämästä. Se on jatkuvaa hakemista, uusien asioiden kokeilua, uuden suunnittelua, vanhojen ja kokeneiden puutarhureiden neuvojen kuuntelemista, säätiedotusten, lämpötilan ja sademäärän tarkkailua, tiedon etsimistä ja odottelua. Pitää jaksaa välillä odottaa ja katsoa, miten kasvu kehittyy. Valmistautua, luoda hyvät olosuhteet, käsitellä välillä kanankakkaakin ja luottaa siihen, että juuret juurtuvat uuteen kohtaan ja kasvi puhkeaa kukkaan tai antaa minulle sadon. Puuttumattomuuden laki toimii siis tässäkin.
Minä ainakin haluan puutarhurina kokeilla aina jotain uutta, pitää yllä jotain perinteistä, muokata puutarhastani omanlaisensa ja joskus tehdä jotain, minkä onnistumisesta en ole edes ihan varma. Ja tätä oppia toivoisin näkeväni enemmän sovellettuna myös oppilaitosten kehittämiseen tai yritysten toiminnan muokkaamiseen. Mitä sitten jos kaikki istutetut siemenet eivät idä, pitää vaan istuttaa niitä niin paljon ja tarvittaessa erilaisia ja oppia uutta ympäristöstään. Vain siten voi saada uutta kasvua, kehittyä itse ja kehittää ympäristöään.
Niina Leinonen, valmentaja & puuhastelijapuutarhuri
Vastaa